Olet sivulla: Etusivu
Urheiluseura Imatran Voima Ry

Jaoston toiminnalliset pikkujoulut keräsi yhteen salibandyväen

Sähköposti Tulosta PDF
Jaosto_111209_2web

Salibandyjaoston pikkujoulua vietettiin 11.12.2009 Urheilutalolla toiminnallisissa merkeissä. Ohjelmassa oli jaoston valokuvaus sekä leikkimielisiä kilpailuja erilaisilla rasteilla, joissa testattiin osallistujien tekniikkaa, laukaisua ja tarkkuutta. Lisäksi osallistujien salibandytietämystä testattiin visailun merkeissä, joka osoittautui valtaosalle vaikeaksi. Lajeissa menestyjät palkittiin Exelin tuotepalkinnoilla ja arpajaisissa onni suosi monia osallistujia. Tapahtuma oli onnistunut ja perinnettä tullaan jatkamaan tulevina vuosina. Kiitokset kaikille osallistujille, järjestelijöille ja yhteistyökumppaneille. KUVIA.

 


Viimeksi päivitetty ( 17.12.2009 23:01 )
 

E-pojille voittoja Kotkasta

Sähköposti Tulosta PDF

E-pojat jatkoivat hienosti alkanutta kauttaan lauantaina Kotkassa.

Ensimmäinen peli oli Crackers Devilsiä vastaan, josta voitto korjattiin selkein 14-6 numeroin. Crackers oli parantanut roimasti peliään alkukaudesta ja antoikin jo kunnon vastuksen, mutta vielä eroa jäi kuitenkin 8 maalia.

Toinen peli oli Lappeenrannan ylpeyttä NST98 vastaan. Imatran pojat näyttivät kuitenkin kuka tahtipuikkoa heiluttaa. Ensimmäinen erä meni vielä pelien välissä syötyä ruokaa sulatellessa, mutta toinen ja kolmas erä oli varsin reipasta Voiman peliä. Voitto kolahti lopulta 7-3 numeroin.

Eniten verkkoa heiluttivat Joona Heiskanen, Rasmus Kymäläinen ja Aleksi Kalsta. Maininnan ansaitsee ehdottomasti myös mitään tai ketään pelkäämätön Antti Arpiainen ja hienosti torjunut Eetu "Väpä" Loikkanen.

Pikkujouluhenkiselle kotimatkallekin päästiin vihdoin kun joukkueenjohtaja Pekka Kalsta löysi linja-auton. Autossa laulu raikasi koko matkan. Illan ehdottomasti upein veto oli Samuli Pulkkisen tulkinta Pensseli-sedän Niilin hanhista.

 

Otteluraportit

Sähköposti Tulosta PDF

IFT-turnaus Tampere 28-29.8.2010

 

Kauden ensimmäiset harjoitusottelut pelattiin Tampereella IFT- kutsu turnauksessa. Kutsu kovatasoiseen turnaukseen kävi kesällä ja mukaan päätettiin lähteä kovien pelien toivossa.

Turnaukseen lähdettiin kapealla materiaalilla lukuisten loukkantumisten ja sairastelujen vuoksi. Maalivahtikin puuttui ja Tampereen varamiespalvelusta (Koovee) saatiin mies luukulle, Samuli Hännikäinen nimeltään. Ja kun vielä osa pelaavasta joukkueestakin oli hiukan puolikuntoisina, ei tilanne todellakaan näyttänyt hyvältä. Valmennuksella oli olo kuin olisi laitettu rintamalle pelkän jousipyssyn kanssa.

Lauantain ensimmäiseen otteluun vastaan tuli RoPo Sastamalasta, joka oli tullut pois jääneen FBC Turun tilalle viime hetken hälytyksellä. Pelin tempo ja taso ei kovin korkeaksi missään vaiheessa noussut. Voimalle puhdas 4-0 voitto. Samulia ei vielä tässä vaiheessa kovinkaan paljon koeteltu.

Toinen ottelu illalla Kooveeta vastaan olikin sitten jo aivan toista. Äkkiseltään sanottuna Koovee vakuutti ja uskon heidän kuuluvan aivan suomen kärkikastiin. Siinäkään pelissä ei lähdetty juuri puoltakenttää korkeammalta karvaamaan, vaan voimia oli säästeltävä vielä seuraavalle päivälle. Puolustus pysyi hienosti kasassa kaksi erää ja pitkälle toista erää oltiin vielä maalin johdossa. Kolmannessa erässä peli kuitenkin hajosi täysin ja Koovee meni menojaan. Loppulukemat Tamperelaisille 8-1.

Välieräotteluun sunnuntaiaamuna vastaan tuli jo ennestään tuttu ja hyvin vaarallinen HU-46. Puolustuskannalla siinäkin ottelussa oltiin ja pallolliseen peliin ei tahdottu saada minkäänlaista kontrollia ja rauhallisuutta. Hollolalaiset liikuttivat palloa hienosti läpi ottelun. Puolustus pysyi kuitenkin yllättävän hyvin kasassa kun muistettiin vain että jokaisella on se oma roolinsa systeemissä. 6-1 tappio ja paikka pronssiotteluun.

Pronssiotteluun toivottiin Classicia, jolla oli välierä Kooveeta vastaan. Classic kuitenkin yllätti Kooveen heidän derbyssään ja toinen ottelu Kooveeta vastaan oli tosiasia. Tässä vaiheessa jalkeilla oli enää yhdeksän väsynyttä kenttäpelaajaa. Puolustamaanhan siinäkin ottelussa pääsääntöisesti jouduttiin, mutta pakka pysyi tilanteeseen nähden kiitettävästi kasassa. Palloliseen peliinkin löytyi hiukan enemmän huolellisuutta ja järkeä kuin edellisissä peleissä. Sen verran kerrottakkoon että peli voitettiin 3-2 ja pronssiset mitalit ripustettiin kaulaan pelin jälkeen. Tunnustus kaikille pelaajille siitä että jaksettiin keskittyä siihen pelaamiseen loppuun asti, vaikka varmasti jaloissa ja päässä painoikin.

Kausi 2009-2010 paketissa

 

Ensimmäinen kausi Imatran Voiman alla lähti käyntiin arveluttavasti. Pelaajia tuli uusia monesta suunnasta, sekä muutama tärkeä pelaaja edelliseltä kaudelta lopetti. Harjoituspeleissä/ alkusarjassa painotettu erittäin rohkea pallollinen peli ei juuri tulosta vielä tuonut, mutta asia oli valmennuksessa tiedostettu. Vaikean alkusarjan jälkeen kausi kuitenkin jatkui ylemmässä jatkosarjassa. Sm-Sarja paikkaan ei alkukauden esityksillä ollut asiaa. Palaset alkoivat kuitenkin loksahdella kohdalleen heti ylemmän jatkosarjan alkumetreiltä asti ja jo ennen joulua peli kulki paikoittain erittäin mallikkaasti. Rohkea pallollinen peli alkoi tuottaa tulosta, joka taas näkyi kasvavana itseluottamuksena. Ylempi jatkosarja oli tiukka loppumetreille saakka. Lohkovoittoon yllettiin, vaikka viimeisestä kolmesta pelistä pistepussi karttui vain kahdella pisteellä. Kausi jatkui välikarsinnassa. Viimeistään välikarsintaan tehdyt pienet taktiset hionnat loksauttivat pelin liitoon. Ensimmäisessä kuolemanottelussa VoiKulla ei ollut mahdollisuuksia ja toisessa ottelussa NST:n tiputtanut Susilauma sai kokea myös voimattomuutensa. Nämä kaksi peliä näyttivät ensimmäistä kertaa kaudella todellisia merkkejä siitä, miten kovalla työnteolla otetaan isoja askelia kauden aikana. Kovimmat pelit olivat kuitenkin vielä edessäpäin. Seuraava mittari oli play-off karsinnan ensimmäisessä pudotuspeliottelussa Savo-Karjalan lohkon selkeästi voittanut Coach Team Juukasta. Peli oli varmasti kovimmasta päästä, mitä kaudella tähän asti oltiin pelattu. Asenne oli kohdallaan ja pelihurmos löytyi heti alkuminuuteista lähtien. Loppujen lopuksi Juukalaiset olivat vastaantulijoita, reilu voitto Voimalle. Seuraava peli olikin sitten jo eri planeetalta kauden aikaisempiin verrattuna. Vastaan asettui FBC Turku. Ensimmäinen erä turkulaisia vastaan meni lähinnä ihmetellessä pelin vauhtia ja turkulaisten isompaa kokoa. Oma pää pysyi kuitenkin puhtaana. Kauden yksi hienoimmista asioista oli se, että jo toisessa erässä alkoivat puntit tasoittua ja pelin sisällä nostettiin pelinopeutta kiitettävällä tavalla. Kolmannessa erässä maalipaikat menivät jo reilusti Voimalle. Turun yksi ainut onnenkantamoinen toisessa erässä siivitti turkulaiset kuitenkin voittoon ja seuraavaan vaiheeseen.  Näin Voiman sarjakausi tuli päätökseen. FBC tiputti seuraavassa pelissä sm-sarjan itälohkon nelosen ja eteni puolivälieriin. Viimeistään se näytti, ettei se suomen kärki niin kaukana voi olla.

Sarjakauden jälkeen oli vuorossa muutama turnaus. Ensimmäisessä turnauksessa, Espoon Junior Gameseissä odotettavissa oli kovia pelejä. Muutama niukka tappio, välierässä HU-46:lle, sekä SSV:lle alkusarjassa ja pronssiottelussa jätti mitaleiden ulkopuolelle. Vielä ei pystytty siihen yhteen kovan joukkueen kaatamiseen. Sen aika koitti kuitenkin Energiaturnauksessa Lappeenrannassa, jossa SSV:n 94 sai taipua alkusarjassa jopa monen maalin erolla, sekä paikallisvastustaja Nakkisormien vuotta vanhempi ikäluokka välierässä rankkarikisan jälkeen. Se oli varmasti se kauden suurin voitto, ja viimeistään silloin Imatralaisen salibandyn nousu noteerattiin myös Nakkareissa. Energia turnauksen ehdottomasti kovin joukkue, Loviisan Tor 94 ei jättänyt pelillisesti juuri mahdollisuuksia finaalissa. Jo miehen mitoissa olleet Torilaiset hallitsivat palloa 70-30. Tuloksellisesti kuitenkin jäätiin vain maalin päähän. Sitkeä puolustaminen ja muutamat hienot syöttöketjut pitivät numerot  kurissa ja antoivat taas ruiskeen itseluottamusta seuraavaan kauteen ja kesän treeneihin. Hopeamitalit kaulassa lomalle mars!

Näin lyhykäisyydessään, kausi yllätti varmasti pelaajat ja jopa valmentajat.  Joukkueen harjoitusmotivaatio oli kiitettävällä tasolla ja harkoissa oli lähes koko kauden hieno tekemisen meininki. Kehitys jatkukoon!

12 parhaan joukkoon

 

Ysivitoset lähtivät lauantaina Juukaan playoff- karsintoihin. Jalkeille saatiin lähes täysi nippu, ainoastaan toinen maalivahti A-P Ruokonen oli edelleen ulkona rosterista loukkaantumisen takia.

Ensimmäisessä ”kuolemanottelussa” vastaan asettui täysin uusi tuttavuus, Coach Team Juukasta, joka raivasi tiensä karsintoihin voittamalla Savo-Karjalan jatkosarjan, voittaen 14 pelaamastaan ottelusta 13 ja pelaamalla yhden tasurin. Vastassa oli siis voittamaan rutinoitunut joukkue.

Ottelu lähti käyntiin vauhdikkaasti, voimalaisten jalka liikkui mallikkaasti ja Coach Teamillä oli vaikeuksia pelin avaamisen kanssa.  Vajaan kahden minuutin kohdalla Antti Tonder pamautti vastarista suoraan Ville Sikiön poikkisyötöstä pallon ohi juukalaiskassarin. Ensimmäinen riemun hetki oli valtava. Jalka ja pallo jatkoi liikkumistaan, näin myös vastustajan vartioima nuotta heilahteli pallon toimesta ensimmäisessä erässä vielä kolmesti. Vastustajakin sai kuparisen rikki vielä ensimmäisessä erässä. Toiseen erään siis Voiman 4-1 johtolukemissa.  Erän alkuun vastustaja iski hurjalla vauhdilla ja sai kavennuksen aikaan parin minuutin jälkeen. Maalin jälkeen peli hieman sekosi, ja vastustajan kova painostus jatkui. Rynnistelyistä kuitenkin selvittiin Paavo Kohon hienoilla torjunnoilla. Peli vapautui jälleen, kun Saku Sikiö laukoi 25 peliminuutin jälkeen ylivoimalla lukemiksi  5-2. Voisi sanoa sen olleen ottelun tärkein maali, pienehkö paniikki laukesi ja painopiste siirtyi suurimmaksi osin juukalaisten kenttäpäätyyn. Kolmannessa erässä Voima iski vielä neljästi juukalaisten yhtä vastaan. Tulostaululla upea 9-3 voitto ja pelit jatkuivat. Koko joukkue pelasi upeasti ja tehoja keräsi taas moni pelaaja.  Kolmeen tehopisteeseen ylsivät Sikiön veljekset, Saku 1+2 sekä Ville 0+3.

Loppuverryttely ja hiilarilitkut naamaan, seuraava koitos oli jo kolmen tunnin kuluttua.

Toiseen ”kuolemanotteluun” Voiman vastustajaksi tiensä raivasi FBC Turku, joka voitti Ac Hakin tiukassa väännössä 4-3. Tällä kertaa vastustaja oli hieman tutumpi, oltiinhan juuri nähty yhden ottelun verran heidän peliään. Tai siis pelaajathan näkivät vain ensimmäisen erän, jonka jälkeen lähtivät pihalle pakoon hallikuolemaa. Valmentajat totesivat toisilleen, että vastaan asettuu ehdottomasti kovin kohtaamamme joukkue. Kokoeroakin näytti olevan ainakin jonkin verran turkulaisten eduksi, kun katsotaan pituudesta olevan hyötyä. Otteluun lähdettiin painottamaan, että jalan pitää liikkua vieläkin kovemmin kuin aikaisemmin ja tilanteita pitää pystyä ennakoimaan jotta paine saadaan iholle oikeassa paikassa.

Ottelun alkaessa oli selvää, että suurella todennäköisyydellä kovempia ja vauhdikkaampia pelejä pelanneet turkulaiset olivat askeleen edellä lähes joka tilanteessa. Pallo ei irronnut lavasta tarpeeksi nopeasti ja paineen alle jäätiin useasti. Täysin ymmärrettävää, tempo oli paljon totuttua kovempi. Maaleja ei ensimmäisessä erässä nähty. Paavo Koho torjui kaiken torjuttavissa olevan. Myönnettäköön että Turkulaisten maalintekoyritykset harvoin tulivat poikittaissyötöistä, joka hieman helpotti Paavon toimintaa. Myös laukaukset saatiin useasti blokattua hyvällä asenteella.

Tason nosto Voimalta toiseen erään oli huikea. Harvoin näkee sellaista kasvamista pelin sisällä, mitä joukkue nyt osoitti. Pallo liikkui huomattavasti nopeammin mitä avauserässä. Turku kuitenkin pääsi iskemään pelin ainokaisen maalin 20 pelimuutin kohdalla. Kuvaavaa pelin tärkeydestä oli se, että maali ei todellakaan ollut sieltä kauneimmasta päästä, vaan pallo pomppi etukulmasta vaarattomasta tilanteesta sisään. Maalin jälkeen Voima kuitenkin sai painopisteen siirrettyä turkulaisten päätyyn ja voikin sanoa että FBC oli välillä hätää kärsimässä. Kolmas erä oli tasaista vääntöä, mutta Voima loi vaarallisimmat paikat. Kaksi läpiajoa ja muutama tolppa, sitä lähemmäksi ei päästy. Katsomossa pelaajien vanhemmat antoivat myös hienosti oman panoksensa asiallisella ja kovaäänisellä kannustuksella. Sekään ei auttanut.  Näin FBC seuraavan aamun otteluun Sm-sarjan länsilohkon nelosta,  Espoon Oilersia vastaan ja Voiman sarjakausi päättyi siihen. Lopulta FBC tiputti Oilersin lukemin 7-5, ja eteni puolivälieriin.

 

Tappiosta huolimatta jokainen pelasi tasonsa ylärajoilla. Paavon peli maalilla kehittyi huimasti kauden edetessä ja karsintapelit menivät todella hienosti. Koko kausi meni varmasti kaikkien mielestä yli odotusten. Kun vielä mietitään että joukkueessa kaksi pelaajaa pelaa ensimmäistä sarjakauttaan ja sitäkin useampi vasta toista. Kehitystä on tapahtunut joka osa-alueella. Klassisesti, tästä on hyvä jatkaa kohti kevään turnauksia. Koitetaan sieltä löytää kovia vastustajia.

Voima jatkaa 16 parhaan joukkoon

 

Sunnuntaina oli vuorossa Voiman järjestämät jatkokarsinnat Joutsenossa. Neljä Kaakkois-Suomen alueen joukkuetta lähti tavoittelemaan paikkaa suomen 16 parhaan joukkoon. Voima sai ylemmän jatkosarjan lohkovoittajana vastaansa Voisalmen Kunnon Lappeenrannasta. VoiKu selvitti tiensä karsintoihin voittaen alemman jatkosarjan. Ottelun ensimmäinen erä oli hyvin tunnustelevaa peliä. Ensimmäinen maali nähtiinkin vasta toisessa erässä, jolloin Saku Sikiö vei Voiman 1-0 johtoon. Maalin jälkeen ote siirtyi selkeästi Voimalle ja maalipaikkoja alkoi syntyä kerta toisensa jälkeen. Kahden erän jälkeen johtolukemat olivat jo 5-0. Kolmannessa erässä Voima iski vielä kaksi maalia ja Voiman maalilla Paavo Koho esitti loistavia otteita. Loppulukemat näin ollen 7-0.  Näin kausi jatkui muutaman tunnin päästä pelattavaan otteluun.

Toiseen otteluun vastustajaksi asettui Sudet Kouvolasta, joka lähetti NST:n kesälomalle hetkeä aiemmin. Päivän toiset pelit ovat olleet Voimalle koko kauden äärimmäisen hankalia. Tällä kertaa valmistautuminen näytti kuitenkin onnistuneen, jalka liikkui kiitettävästi pelin alusta asti ja keskittyminen säilyi hienosti pelissä. Sudet tekivät kuitenkin ensimmäisen maalin kuuden minuutin pelin jälkeen. Voima ei tästä hätkähtänyt ja tulitus susimaalia kohti tuotti tulosta vajaan kymmenen minuutin kohdalla, kun Eero Viitala laukoi viivasta pallon maalin kattoon Aleksi Jukaraisen syötöstä. Erän loppuun Tuukka Hälvä laukoi vielä yhden ylivoimalla Saku Sikiön hienosta syötöstä. Toinen erä oli Voimalta loistavaa peliä, vaikka erän ensimmäiset viisi minuuttia menikin alivoiman tappamisessa, minuutin verran myös kahden miehen alivoimalla. Mahtuihan väliin myös yksi Paavo Kohon torjuma rankkarikin. Maali pysyi koko erän puhtaana ja Voiman toimesta pallo toimitettiin susinuottaan kuudesti. Näin kahden erän jälkeen johtolukemat olivat jo 6-1. Viimeisessä erässä Voima ei päästänyt susia missään vaiheessa peliin mukaan, jalka liikkui hienosti ja keskittyminen peliin kesti loppuvihellykseen asti. Muutama maali molemmille joukkueille viimeisessä erässä ja näin ollen Voimalle 8-3 voitto ja paikka suomen 16 parhaan joukkoon. Pelit todennäköisesti kovenevat ja on mielenkiintoista nähdä millainen taso muualla suomessa on. Kovimmat tehopisteet päivän aikana iski Antti Rönkkö 6+1 sekä Saku Sikiö 2+4. Loput tehopisteet jakautuivat tasaisesti lähes kymmenelle pelaajalle. Paavo Kohon esitykset maalilla olivat varmoja läpi päivän.

Pelit jatkuvat ensi lauantaina Juukassa pelattavissa playoff-karsinnoissa. Ensimmäisessä pelissä vastaan asettuu Paikallinen Coach Team. Voitolla pelit jatkuvat vielä samana iltana, jolloin vastustaja ratkeaa ottelusta FBC Turku – Ac HaKi. Sen ottelun voittaja saa vastaansa sunnuntaiaamuna Espoon Oilersin. Siitä ottelusta voittaja jatkaa suomen kahdeksan parhaan joukkoon, puolivälieriin.

Voima voitti lohkonsa

 

Sunnuntaina Sammonlahdessa pelatuista peleistä ei panosta puuttunut. Ennen viimeisen turnauksen alkua viisi joukkuetta taisteli vielä kolmesta jatkopaikasta. Voima lähti päivään piikkipaikalta kahden pisteen erolla Nst:hen ja neljä pistettä Susiin ja Heinolaan. Ensimmäiseen peliin Susia vastaan voima sai hyvän alun, ja johtikin peliä pian jo 5-1. Susilla oli vielä paljon sanottavaa ja vastustaja kirikin toisessa erässä jo maalin päähän. Pelillisesti etenkin ensimmäinen ja toinen erä meni Voimalle, sen kertoi laukaisukarttakin. Ottelu ratkesi lopullisesti vasta Antti Rönkön ammuttua pallon tyhjään susimaaliin viimeisellä minuutilla. Loppulukemat Voimalle  9-6.  Voitto sinetöi Voimalle paikan kolmen parhaan joukossa.

Toinen peli Sbandyä vastaan oli hyvin tasainen. Sbandyn peli on kehittynyt kauden aikana huimasti ja edellisen viikonlopun kahden maalin voitto kääntyi tällä kertaa Sbandyn maalin voitoksi. Loppulukemat tappiolliset  7-8.

Kolmannessa pelissä oli panosta riittämiin. Sb Heinolalla oli voitolla hyvät mahdollisuudet päästä jatkopeleihin. Peli oli molemmille joukkueille jo kolmas päivän aikana ja se totisesti näkyi pelaajien otteissa. Etenkin Voiman puolella väsymys pääkopassa erottui selkeästi, vaikka jalka vielä jokseenkin liikkuikin. Kahden erän jälkeen Voima johti vielä 2-0, mutta Heinolan yksinkertainen pelityyli kaaripalloja heitellen vei heidät 3-2 voittoon. Pelin jo päätyttyä, sai Antti Tonder kokea sählymailan iskun selässään. Siitä Heinolalaiselle 5+20min. Voiman pojilla päät pysyivät jälleen kerran kylmänä läpi päivän.

Heinolan riemu pelin jälkeen oli valtava. Riemu kuitenkin lakkasi lohkon viimeisen ottelun jälkeen, jossa Sbandy jatkoi hienoja otteitaan kukistamalla Nst:n. Sarjataulukko näytti päivään päätteeksi Voiman lohkovoittoa. Nst jäi näin ollen tasapisteisiin Susien ja Heinolan kanssa. Näin kaksi viimeistä jatkopaikkaa ratkesi tasapisteissä olleiden joukkueiden keskinäisten otteluiden pisteillä. Tässä vertailussa Nst otti sarjan kakkostilan ja Sudet kolmostilan. Heinola jäi siis rannalle ruikuttamaan. Kurittomalle joukkueelle kurillinen loppu.

Jatkopelit pelataan ensi sunnuntaina Joutsenossa.  Voima saa vastaansa alemman jatkosarjan voittajan, VoiKun Lappeenrannasta. Toisessa ”välierässä” Sudet ja Nst pelaavat vastakkain. Näiden otteluiden voittajat pelaavat päivän päätteeksi pääsystä valtakunnalliseen playoff- karsintaan.  Sinne siis kaikki kannustamaan.

Ysivitoset jatkavat sarjakärjessä

 

Sunnuntaina oli vuorossa kauden ensimmäinen kotiturnaus. Ylemmän jatkosarjan toiseksi viimeinen turnaus pelattiin siis tutussa ympäristössä Imatran urheilutalolla. Voima lähti turnaukseen piikkipaikalta, kolme pistettä NST:tä edellä ja neljä pistettä viimeisessä jatkokarsintapaikassa kiinni olleeseen Heinolaan.  Huolia murheita ja turhia toiveita, Voima joutui lähtemään päivään ilman ainuttakaan maalivahtia. Molemmat maalivahdit kun löytyivät telakan puolelta, eikä kovasta yrittämisestä huolimatta mistään tahtonut kopparia löytyä. Valmennuksessa jo leikkisästi heitettiin ajatuksia ilmoille kuudella kenttäpelaajalla pelaamisesta. No loppujen lopuksi tärkeä hyökkääjä Ville Sikiö meni - ei niin innokkaana - tolppien väliin. Peli lähti käyntiin hienoisessa Heinolan hallinnassa. Molemmat saivat luotua maalipaikkoja, Voimalta etenkin trio S.Sikiö-Rönkkö-Parviainen, mutta maalinteossa onnistui vain Heinola. Ensimmäiselle erätauolle mentiin Heinolan 3-0 johtolukemissa. Toissa erässä Voima sai vihdoin pallon maaliin. Ensin Saku Sikiö ja heti perään Ville Tahvanainen. Heinolan selkäranka ei kuitenkaan notkahtanut ja heti perään Voima oli taas kahden maalin päässä. Kolmannessa erässä molemmat joukkueet tekivät vielä yhden. Näin Heinola otti tärkeän 5-3 voiton jatkokarsintoja ajatellen.   Otteluun tärkein painotettava asia – vastustajan vetojen aktiivinen blokkaaminen – ei onnistunut. Ville Sikiö kuitenkin onnistui paremmin kuin hienosti maalilla.

Toiseen peliin vastustajaksi asettui Sbandy Lahdesta ja Voiman maalitolppien väliin Mikko Seppänen puolustuksesta. Maalivahdin pikakurssi 1 urheilutalon 1.salissa valmisti Mikon huppuvireeseen. Sbandy oli turnausta ennen sarjassa viidentenä hyvissä kyttäysasetelmissa Susien ja Heinolan takana. Voitolla Sbandy olisi ilmoittautunut tukevasti taisteluun jatkokarsintapaikasta. Voiman pelaaminen parani huimasti ensimmäisestä pelistä. Ville Sikiön kenttäpelaajana pelaaminen toi paljon hänen ketjuunsa. Jalka liikkui mallikkaasti ja Ville halusi varmasti valmennukselle näyttää, että hänen paikka on kenttäpelaajana. Voima hallitsi ottelua alusta loppuun, tolppia kolisteltiin useaan otteeseen. Peliä ennen painotettiin laukausten laatua, ja etenkin sitä, ettei joka toinen veto päädy urheilutalon harmaisiin päätypressuihin niinkuin ensimmäisessä pelissä. Tällä kertaa tässä onnistuttiin, ja pelaajat varmasti huomasivat miten jauhesammuttimen korkuisilla vedoilla saadaan tulosta aikaan. Puolestaan vastustajan vedot suhahtelivat useasti kyseisiin päätypressuihin, kiitos tästä tällä kertaa aktiivisen puolustuspelaamisen.  Kaksi pistettä jäivät Imatralle lukemin 9-7.

Muut pelit menivät päivän aikana siihen malliin, että ennen viimeistä turnausta Voimalla on kahden pisteen etumatka NST:hen, sekä neljä pistettä Heinolaan ja Kouvolan Susiin. Jatkosarja päättyy ensi viikonvaihteessa Lappeenrannan Sammonlahdessa. Tällöin kaikki joukkueet pelaavat vielä kolme peliä.

Haamu puuhapetet  Maalivahteina toimineille Ville Sikiölle sekä Mikko Seppäselle. Suurimmat tehot kirjauttivat päivän aikana Antti Rönkkö 3+3 sekä Saku Sikiö 3+1.

Järjestelyt onnistuivat kiitettävästi, kiitokset siitä kaikille osallistuneille.

C95 löysi jälleen peli-ilon

 

Edellisessä turnauksessa alavireisesti pelatut ottelut eivät onneksi saaneet jatkoa sunnuntaina 24.1 Lahden urheilutalolla pelatuissa otteluissa. Etenkin edellisen turnauksen viimeinen peli antoi varmasti jokaisella aihetta miettiä, mitä oikeanlainen keskittyminen tarkoittaa. Pelivalmius olikin aivan toista luokkaa, kun ensimmäisessä pelissä kohdattiin NST. Ensimmäiset neljä minuuttia maalivahti Paavo Koho sai kiikareilla katsella toiseen päähän, missä peli hienosti rullasi. Lähes ensimmäisestä hyökkäyksestä NST kuitenkin pääsi rankaisemaan Voimaa neljän minuutin jälkeen ja pääsi peliin paremmin mukaan. Ensimmäisen erän jälkeen taululla 2-2 lukemat. Toinen erä oli pelillisesti tasaisin, ja heti erän alussa ylivoimalla NST:n tekemä johtomaali jäi erän ainokaiseksi. Usko omaan tekemiseen säilyi hienosti kolmannessa erässä ja luodut maalipaikat alkoivat näkyä myös pöytäkirjassa. Vilkku vilkkui ja rinnalle päästiin erän kolmannen minuutin kohdalla. Jalka pysyi tukevasti kaasulla koko loppupelin, verkot heiluivat tasaiseen tahtiin. Erävoitto 6-0 ja pisteet näin ollen Imatralle lukemin 8-3. Ville Tahvanainen (3+0) jatkoi siitä mihin viime peleissä jäi. Myös Joona ”Hippi” Parviainen ylsi hattutemppuun. Syöttösarakkeesta löytyi neljästi #49, joka kuuluu Saku Sikiölle.

 

Toisessa ottelussa vastassa oli vähämiehinen Crackers, ainoa joukkue ilman pisteitä ylemmässä jatkosarjassa. Turnauksen toisen pelin alkuhetket ovat koko kauden olleet ongelmallisia Voimalle. Siihen asiaan pyrittiinkin erityisesti keskittymään. No hieman parempaa se olikin, mutta silti osa pelaajista harhaili unten mailla. Crackers pääsikin ensimmäisen erän alussa kilistelemään maalikehikkoja kahteen otteeseen. Nopeasti Voima kuitenkin otti pelin hallintaansa. Peli eteni hidastempoisesti Voiman hallinnassa loppuun asti, eikä Crackers alkuminuuttien tolppalaukauksia lähemmäksi koko ottelussa päässyt. Näin salibandyssä harvinainen nollapeli Paavo Kohon vyölle.  Voima puolestaan sai pallon ”vain” seitsemän kertaa maaliin, paikkoja tässäkin pelissä tuhlailtiin huolella. Kiitosta pelaajat saivat pelin jälkeen asenteesta, joka kesti loppuun asti, vaikka peli olikin helpohko. Kovimmat kannustukset pelin aikana sai Aleksi Jukarainen. Omassa päässä pelistä toiseen äärimmäisen varmasti pelaava puolustaja onnistui vihdoin maalin teossa. Kolmanteen erään hyökkääjäksi siirretty ”Allu” sai uuden koristepallon vitriiniin.

 

Tehokkaimmat pelaajat päivän aikana olivat Saku Sikiö 0+6, Antti Rönkkö 3+2 ja Ville Tahvanainen 4+0. ”Puuha Pete” palkinnot Saku Sikiölle, Paavo Koholle, Aleksi Jukaraiselle ja Joona Parviaiselle.

 

 

Tappio ja tasuri ysivitosille

 

Ysivitoset jatkoivat ylempää jatkosarjaa Heinolassa. Harvinainen tilanne oli siinä mielessä, ettei yhtään Sikiöä lähtenyt matkaan mukaan. Rippikoulu on alkanut. Ensimmäinen peli Susia vastaan käynnistyi hienosti. Peli kulki edellisten turnausten malliin, pallo liikkui ja maalipaikkoja luotiin. Pallo kuitenkin harvoin osui lähellekään kehikoiden sisään, päätyseinät sitäkin vastoin olivat koetuksella. Maalipaikoista huolimatta minkään sortin tuloksellista etumatkaa ei kuitenkaan tullut, vaan ensimmäiselle erätauolle lähdettiin 1-1 tilanteessa. Sitten tapahtui jotain, mitä ei koko päivänä enää saatu korjattua. Sudet vei peliä mielin määrin, käveli maalipaikoille joka puolelta kenttää. Voima puolustus oli kerta toisensa jälkeen myöhässä. Sudet tulivat kovalla paineella, eikä peliä saatu auki millään. Syynä tähän lienee, ettei uudet pelipaikat olleet vielä automatisoituneet, ja kaikki energia meni miettimiseen siitä, missäköhän sitä pitikään olla. Lopputulos pysyi ”siedettävänä”, 7-3 tappio. Myönnettäköön, että lukemat olisivat voineet olla rajummatkin.

 

Sbandy Lahdesta oli vastus seuraavaan peliin. Sanottakoon että ensimmäisessä pelissä asenne oli vielä jotakuinkin kohdillaan, mutta kauden pohjanoteeraus alkoi pillin vihellyksestä toisessa pelissä. Peli oli käsittämättömän hermostunutta, keskittyminen oli tipotiessään. Numerollisesti peli eteni tasaisessa tahdissa, mutta peliä vei Sbandy. Kaksi ensimmäistä erää vaihtopenkin rauhattomuus kulki käsi kädessä kentällä tapahtuvaan hätäilyyn. Kova kannustus vaihtopenkillä kuuluu joukkueen tavaramerkkeihin, mutta kun se menee yli, esimerkiksi vastustajan pelaajille lempinimien keksimiseen, niin voi voi. Kolmanteen erään valmennus sai vaihtopenkin rauhoittumaan, joka kieltämättä paransi pelin laatua valovuodella. Mutta kun ne kurat olivat jo siellä pöksyissä. Lopputulos 5-5. Tappiokaan ei olisi ollut vääryys, mutta viimeísen erän esityksellä katsottakoon tasapeli oikeudenmukaiseksi. No tappiot opettavat, niin myös tänään tasapeli. Syyt ovat kyllä kaikille jo selvillä ja niistä opittakoon.

 

Valonpilkahduskin löytyi, ja ensimmäinen Puuha Pete palkinto meni Ville Tahvanaiselle. Tehot 4+2 päivän aikana. Toinen Puuha Pete meni oikeutetusti hänen isälleen, joka on kauden aika lähes joka pelin kuvannut. Muut tehomiehet olivat Joona Parviainen 1+3, ja Antti Rönkkö 3+1.

 

 

Ysivitoset jatkoi voitellen

 

Viides ja kuudes peli ylemmässä jatkosarjassa pelattiin lauantaina Kouvolassa. Ensimmäistä vastustajaa SB Heinolaa ei vielä sarjapelissä tällä kaudella ollut kohdattu. Jo puolen minuutin pelin jälkeen Heinola teki johtomaalin. Sen jälkeen peli siirtyikin Heinolalaisten kenttäpäätyyn. Voima sai toimitettua palloa parhaille maalipaikoille kerta toisensa jälkeen, mutta viimeistely ontui pahemman kerran. Heinolalaisten rooliksi jäi pallojen purkaminen pois omalta kenttäpuoliskolta. Valmennuksesta painotettiin, että jaksetaan vaan pelata samanlaista peliä niin kyllä se kuuluisa ketsuppipullo aukeaa. Vasta vajaan puolen tunnin pelin jälkeen se ensimmäinen ja vapauttava maali sitten tuli. Kymmenen sekuntia ennen toisen erän loppua Ville Tahvanainen laukoi vaparista pallon maalin kattoon. Kolmannessa erässä painostus jatkui, ja Heinolan pojat lähinnä keskittyivät pikku sikailuun, johon tuomarit eivät kuitenkaan reagoineet. Päät pysyivät kylmänä loistavasti. Kolmannessa erässä kolme maalia Heinolan verkkoon ja loppulukemat 4-1.

Toisessa pelissä alkusarjan voittaja Sudet sai otteluun unelma-alun, 42 sekunnin jälkeen taululla 2-0 Susille. Pelivalmius oli tipotiessään ottelun alussa, vaikka valmennus kyllä haisteli hyvän vireystilan ennen ottelua. Selkärangasta ei kuitenkaan kuulunut narahdustakaan. Peli siirtyi Susien päätyyn ja ensimmäisessä erässä verkot vastustajan päässä heiluivat neljästi. Kaksi seuraavaa maalia kirjattiin myös Voiman sarakkeeseen, ja taululla lukemat 6-2. Tämän jälkeen nöyryys omasta tekemisestä hieman katosi, vaikka valmennus painottikin nimenomaan pallonhallintaa. Päästä päähän juostu loppupeli näkyi pelin lopussa taululla numeroin 9-5.

 

Päivän positiivisinta antia oli se, että nyt palloa tosiaan saatiin toimitettua sektoriin hienojen syöttöketjujen päätteeksi. Myös joukkueen asenne on kiitettävällä tasolla. Viimeistelyyn kun vielä saadaan rauhallisuutta. Ratkaisijoitakin näyttää joukkueesta löytyvän laajalta rintamalta. Pöytäkirjan pistesarakkeisiin eniten merkintöjä kirjauttivat Antti Rönkkö, Ville Tahvanainen ja Joona Parviainen. Puuha Pete palkinnot valmennus antoi Ville Tahvanaiselle, Petu Kososelle ja maalivahti A-P Ruokoselle.

 

C95:lle kaksi voittoa

 

Ylempi jatkosarja jatkui sunnuntaina Kotkassa. Matkaan lähdettiin 12 kenttäpelaajalla ja maalivahdilla. Neljä poikaa jäi kotiin potemaan vammojaan. Vastustajat päivän kamppailuissa olivat samat kuin edellisenä viikonloppuna, eli NST ja Crackers. Valmistautuminen ensimmäiseen peliin oli otteista päätellen sujunut hyvin. Korkealta karvannut Voima rikkoi NST:n hyökkäykseen lähdöt lähes poikkeuksetta. Pallo saatiin toimitettua usein karvauksen päätteeksi maalitonteille. Vastan toisen erän lopulla NST sai hieman juonesta kiinni. Kahden erän jälkeen lukemat olivat Voimalle 4-1. Kolmannen erän alussa Voima otti taas hyvällä pallonhallinnalla pelin haltuun. Yksi lisämaali Voimalle kolmannessa erässä tarkoitti loppulukemia 5-1 (2-0,2-1,1-0).

Toinenkin peli alkoi hyvällä asenteella. Crackers ei ensimmäisessä erässä päässyt vielä peliin mukaan ja toiseen erään lähdettiin 3-0 johdossa. Pistehimo oli ilmeisesti iskenyt pelaajiin ja palloa kuskailtiin vuoroperää. Näin myös puolustuspelaamisesta hävisi asenne. Crackers oli pelissä mukana, mutta maalinteossa Voima onnistui useammin. Hyvä viimeistely toi Voimalle 8-3 voiton.

Paavo Koho esitti maalilla varmoja otteita molemmissa kamppailuissa. Puuha Pete karkkiaskit hyvistä pelisuorituksista valmennus jakoi Saku Kovaselle, Aleksi Jukaraiselle, Saku Sikiölle, Teemu Luostariselle ja Antti Tonderille.

Sarja jatkuu 12pvä joulukuuta Kouvolassa. Tuolloin vastassa SB Heinola ja kotijoukkue Sudet.

Viimeksi päivitetty ( 30.08.2010 13:12 )
 

E-pojilla kausi avattu

Sähköposti Tulosta PDF

E-poikien sarjaa on pelattu 4 kierrosta, joista Voima on hankkinut itselleen 3 voittoa. Kausi avattiin jokunen viikko sitten kotiturnauksella, jossa voitettiin molemmat pelit. NST99 kaatui 10-8 ja kotkalainen Crackers Devils 18-1.

Sunnuntaina kausi jatkui Lappeenrannan Sammonlahdessa.  Aamupäivän pelissä palloa kaivettiin enemmän omasta kuin vastustajan MäVin verkosta, kauden avaustappio kirjattiin 8-4 lukemin. Jälkimmäisessä pelissä Voiman ketsuppipullossa ei korkkia ollut lainkaan, siihen malliin Crackes Panthers sai turkkiinsa. Numerot 24-0 kertovat missä päässä kenttää pallo pyöri sekä myös sen pitikö Voiman maalivahdin käydä pelin jälkeen suihkussa.

Maalintekijöitä on joukkueessa riittänyt pitkäksi riviksi asti. Useimmin hyökkäyspäässa ovat onnistuneet Miika Parviainen, Joona Heiskanen, Topi Leino, Rasmus Kymäläinen ja Aleksi Kalsta. 

Neljän pelatun kierroksen jälkeen Voima on sarjakakkosena. Pelit jatkuvat kahden viikon kuluttua Kotkassa.

Viimeksi päivitetty ( 29.11.2009 17:19 )
 

A-junnuilla pelaajakortteja

Sähköposti Tulosta PDF
A-junnujen sivulle on lisätty pelaajakortteja. Niitä pääsee lukemaan painamalla tästä.
 


Sivu 4 / 5

iic_logo  tn-exel