Sunnuntaina Voiman nuorimmat juniorit kävivät pelaamassa Joutsenossa, Nst:n isännöimässä turnauksessa. Vastassa oli vanhat tutut joukkueet, Nst kolmella, Luft sekä VoiKu kahdella kokoonpanolla. Voima itse sai jalkeille 3 tasavahvaa joukkuetta.
Joka joukkue sai pelattavakseen 5-6 peliä, joten arvata saattaa, että päivän päätteeksi puhti oli pojilla jo aika vähissä. Hienosti kaikki jaksoivat kuitenkin koko rankan päivän pelata ja keskittyä jokaiseen peliin. Kotiin viemisinä oli Voiman 2 joukkueen hopeamitalit! Voiman 3 joukkue säesti seuran hyvää turnauspäivää neljännellä sijalla, 1 joukkue jäi hyvistä esityksistään huolimatta tällä kertaa yhdeksänneksi. Tulokset ovat loistavia, ottaen huomioon että voimalla oli mukana useita poikia, jotka pelasivat vasta ensimmäiset ”tosi” pelinsä! Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.
Pelit olivat kaikki todella tasaisia. Suurin osa peleistä päättyi vain maalin tai kahden erolla. Tällä kertaa 2 joukkue onnistui kääntämään ratkaisevat pelit parhaiten voiton puolelle. Esimerkkinä välierissä rankkareilla voitettu alkusarjaa ”dominoinut” Voiman 3 joukkue. Tällä kertaa loppuottelun vei kuitenkin VoiKun Kukot lukemin 4-1. Hienosti pojat taistelivat loppuun asti, eikä luovuttamista tapahtunut missään vaiheessa, vaikka kaikki olivatkin jo todella väsyneitä. Ehkä ensi kerralla sitten se kirkkain mitali…
”Haaveet” Voiman kahdesta mitalista jäivät 3 joukkueen hävittyä pronssiottelun Luft Tiikereitä vastaan lukemin 4-1. Voiman 1 Joukkue voitti viimeisen sijoitusottelunsa NST mustaa vastaan lukemin 2-1. Tasaisuutta turnauksessa, sekä Voiman joukkueiden välillä kuvaa se, että 3 joukkue hävisi alkusarjassa ainoastaan Voiman 1 joukkueelle!
Yhteenvetona voidaan todeta, että erot joukkueiden välillä ovat todella pienet. Lisäksi pojat ovat kehittyneet huimasti kauden aikana ja verrattuna jopa edelliseen turnaukseen Luumäellä. Siellä samoja joukkueita vastaan lukemat olivat aika erilaisia. Suurin kehitys on tapahtunut maalivahtipelissä. Nyt pojista on alkanut löytyä niitä, ketkä haluavat enemmän olla maalilla. Osa on käynyt myös seuran maalivahtitreeneissäkin. Ja tämä näkyy myös peleissä. Turnauksessa nähtiin monia haamupelastuksia maalivahtien osalta.





